Kuollut 23.10.2020

Salute

Virallinen nimi

Sukupuoli

Rotu

Syntymäaika

Säkäkorkeus

Koulutustaso

Saavutukset

Salute

Ori

Hollanninpuoliverinen

21.04.2000

168cm

Ko: Grand Prix

Kutsumanimi

Rekisterinumero

Kasvattaja

Omistaja

Väri

Re: 100cm

Salute

Tuntematon

Jesy VRL-11942

m

Me: 80cm

*Ikääntyminen: satunnaista

Luonnekuvaus

Salute on kovatahtoinen herra. Hyvillä liikkeillä varustettu hurmuri käy yllättävän usein hermoille. Joskus loimet tulevat riekaleina talliin takaisin tai riimu on hukkunut. Joskus myös saattaa käydä tuuri päästä orin selkään kun hän päättää, että tänään ei ole ratsastuspäivä. Silloin saa oikeasti tehdä kaikkensa, jotta pääsee yhteisymmärrykseen orin kanssa. Salute on kuitenkin erittäin osaava, jos vain haluaa.

Laitumella Salute tykkää viettää aikaa. Jos hän vain pääsee tylsistymään, saa sanoa hyvästit loimille ja näin ollen rahoille. Sen takia Saluten tarhaa täytyy virkistää kaikilla väkkäröillä. Ori kannattaa tarhata yksin, mutta yhdessäkin tarhaus onnistuu. Kaverilta saattaa vain lähteä riimusta pala tai koko riimu, jos se on Saluten ulottuville jäänyt. Salute ei kuitenkaan yllättäen lähde hakijaansa karkuun. Se tulee innolla vastaan ja jopa saattaa rynnätä edellä talliin retuuttaen taluttajaansa mukana. Oria hakiessa täytyy siis muistaa kova komento, hanskat ja ketju suuhun!

Hoitaessa Salute ei suinkaan lopeta touhottamistaan. Ei ori ikinä ketään ole potkaissut, hampaat ovat kyllä käyneet ihmisen lihassa muutamaan otteeseen. Yleensä herra kuitenkin keskittää tulisen temperamenttinsa harjoihin ynnä muihin lähistöllä lojuviin tavaroihin ihmisen sijasta. Varusteiden kanssa ei ole normaalin Salute-ongelman lisäksi mitään vaikeuksia. Satulan saa selkään helposti ja suitsetkin suhteellisen hyvin päähän. Jalkojen hiplaus tosin on tämän orin mielestä aivan kamalaa! Jämäkällä komennolla ne kaviot kuitenkin pysyy siellä maassa pintelöinnin ajan. Kavioiden puhdistuskaan ei ole herkkua, sillä herra ei halua pitää jalkaansa ihmisen kätösissä kovin pitkään.

Kuten aiemmin sanottu, Salute on taitava kouluratsu. Liikkeet ovat lennokkaat ja eteenpäin pyrkivät. Aina kun orin tekee mieli tehdä työnsä kunnolla, on ratsastajalla erittäin mukavaa selässä. Ori vastaa pieneenkin apuun, vaikka on hieman kova suustaan. Istunnalla tämä herra toimii parhaiten. Mutta auta armias kun Salute on huonolla päällä ja yrität ratsastaa. Silloin etu- ja takajalat nousevat vuorotellen, mikään apu ei mene läpi ja ori tekee aivan mitä huvittaa. Silloin ensimmäiset puoli tuntia joutuu käyttämään keskusteluun siitä, kuka oikein määrää. Vaikka kova tahto Salutella onkin, myös hän antaa joskus periksi. Ratsastajalta vaaditaan siis kovia hermoja!

Esteistä Salute ei oikein välitä. Onhan se nyt ihan typerää ison miehen hypätä tikkujen yli. Kyllä ori hyppää, mutta aika laiskasti ja hieman epävarmasti. Sen takia estetreenit ovatkin vain välillä harjoittamaan muutakin lihastoa ja hermojen tasoittelua. Maastossa Salute toimii yllättävän nätisti. Jos siis saa olla johtohevosena. Äärimmäisen kovan kilpailuvietin takia herra ei suostu jäämään toiseksi. Ensimmäisenä kulkee kuitenkin pelottomana ja kuuntelee ratsastajan apuja.

Kilpailut ja kuljetus onnistuu Saluten kanssa hyvin. Kunhan koppiin päästään, matka sujuu ongelmitta. Lastaus sitten onkin ehkä toinen juttu. Koppiin joko juostaan kovaa tai sinne ei mennä ollenkaan. Naru suuhun, porkkana käteen ja napakka komennus. Sillä se sinne yleensä kävelee. Kilpailuissa ylpeytensä takia laittaa parastaan. Mitä isompi yleisö, sitä paremmin Salute menee. Veryttelyissä saattaa vähän temppuilla, mutta ori leikkii enkeliä radoilla!

© Jesy

Suku ja jälkeläiset

-

-

-

-

i. Sabotage

KWPN, 169cm, m

e. Tough Love
KWPN, 163cm, rnkm

-

-

ii. Surrendered
KWPN, 171cm, mrt

ie. Exchanged Luck
KWPN, 163cm, m


ei. High Tempo
KWPN, 163cm, trn

ee. Reckless Behaviour
KWPN, 163cm, rnkm

iii. Sniper

iie. Zapeinda


iei. Future Husband

iee. Shake It Off


eii. Worst Enemy

eie. Lucky Charm


eei. Friend Zone

eee. Bedoldei VOG

i. Sabotage oli räiskyvä luonne. Ori ei tuntenut käsitteitä "rauhallisuus" tai "lepopäivä". Sabotagella riitti energiaa juosta laitumella miljoonaa, tallissa uhitella hoitajalleen ja vielä radalla antaa aina kaikkensa. Ori voitti urallaan muutamat arvokilpailut lukuisten pienten kisojen lisäksi. Se astui myös monia tammoja jättäen jälkeensä upeita hienoja jälkejäisiä. Tällä hetkellä ori viettää eläkepäiviään kasvattajansa luona.

ii. Surrendered oli tempperamenttinen, mutta erittäin lahjakas kouluhevonen. Ori kilpaili Grand Prix tasolla menestyen hyvin ja saavuttaen kouluratsastusjaoksen laatuarvostelun myöntämän I-palkinnon. Orilla oli hyvin lyhyt pinna ja se hermostui herkästi, ei kuitenkaan metelistä tai muusta hässäkästä sen ympärillä, vaan tietyistä ihmisistä ja tavoista. Surrenderedin kolmestatoista jälkeläisestä kuusi saavutti I-palkinnon palkinnon laatuarvosteluissa. Ori menehtyi eläkepäivinään vanhuuteen kunnioitettavassa 26-vuoden iässä.

ie. Exchanged Luck tunnettiin sen monipuolisista kyvyistä. Tamma menestyi kenttäratsastuksessa, missä sen vahvuus oli kouluosuus. Pienikokoisella tammalla oli rautaiset hermot ja peloton asenne. Se hyppäsi yli mistä tahansa ja kouluradoilla tanssahteli taianomaisesti. Tamma ei kuitenkaan ehtinyt jättää jälkeensä kuin kaksi jälkeläistä ennen kun se sairastui pahaan kaviokuumeeseen, jota ei saatu hoidettua kuntoon. Hevonen jouduttiin lopettamaan jo 15-vuotiaana.

e. Tough Love käännytti kaikki katseet itseensä kouluradoilla. Tamma oli hyvin näyttävä, jokseenkin pienikokoinen hevonen. Sillä kuitenkin oli erittäin kauniit liikkeet ja loistava asenne työskentelyä kohtaan. Toisin kuin vanhemmillansa, tammalla oli jostain syystä hyvin kultainen luonne ja mahtava työmoraali. Siron rakenteen omaava tamma osallistui ahkerasti eri ratsastajien kanssa kouluratsastuskilpailuihin ympäri Eurooppaa. Tamma viettää eläkepäiviään kasvattajansa luona Hollannissa 9 varsan ja useiden kilpavoittojen jälkeen.

ei. High Tempo oli omistajansa lellimä kultakimpale. Ori kiersi omistajansa ja luottoratsastajansa kanssa lukuisissa koulukilpailuissa ympäri maailmaa vieden monia voittoja kotiin. Vaikka hevonen asuikin isolla kilpatallilla, se sai aina erityishuomiota omistajaltaan. Tämän myötä pienestä pitäen pilalle lellitty ori tunsi oman arvonsa ja käytti sitä usein hyväkseen. Se ei suostunut työskentelemään kuin tiettyjen ihmisten kanssa, jotka kuuluivat tuon lähi piiriin. Uusiin paikkoihin saavuttaessa se päästi ilmoille kovan hirnumisesityksen, ja jos ori ei mielestään saanut tarpeeksi huomiota itseensä, se pisti ison shown pystyyn kunnes kaikki pyörivät sen ympärillä taputellen ja rauhoitellen. Ori oli hyvin kaunis rakenteeltaan ja se kantakirjattiinkin I-palkinnolla. Tämä jätti jälkeensä huimat 24 varsaa, joista lähes kaikki yhtä lailla menestyksekkäitä. Ori jouduttiin lopettamaan sen eläkepäivinä jatkuvan sairastelun vuoksi.

ee. Reckless Behaviour aiheutti harmaita hiuksia kaikille, jotka tamman kanssa joutuivat työskentelemään. Tästä syystä tamma joutui elämään kiertolaisen elämää vaihtaen omistajaa kuusi kertaa elämänsä aikana. Beana tunnettu tamma oli näyttävä kouluratsu, mutta sen käsitteleminen oli hyvin haastavaa. Tamma tuli yleensä hampaat irvessä vastaan ja se yritti aina tehdä hoitajansa työn mahdollisimman vaikeaksi. Tamma jätti jälkeensä vain kolme varsaa, joista jokainen lähes yhtä tempperamenttinen emänsä kanssa. Tamma lopetettiin 16-vuotiaana kun sen käytöstavat pahenivat entisestään ja sen kanssa työskenteleminen muuttui mahdottomaksi.

© Jesy

Syntymäaika

15.10.2020

19.06.2016

01.04.2016

07.12.2015

Omistaja

VRL-11942

VRL-13412

VRL-14336
VRL-12101

Päiväkirja

29.08.2020 - Päiväkirjamerkintä | Kirjoittajana Jesy (163 sanaa)

Lähdimme yhdessä Joshuan kanssa maastoon. Maastoilu teki hyvää meille molemmille kaiken kentällä pyörimisen jälkeen. Josh otti ratsukseen Royn, minä puolestani hyppäsin Saluten selkään. Lähdimme seuraamaan omaa henkilökohtaista suosikkireittiäni kukkuloille päin. Kävelin Saluten kanssa ensimmäisenä. Ori käveli rauhallista tahtia ja katseli ympärilleen kiinnostuneena maailman menosta.

Polku jatkui lievästi ylämäkeen. Salute oli innokkaana menossa, joten nostin ravin. Aurinko kurkki aina välillä pilven takaa ja nautin täysillä kesän viimeisistä lämmöistä. Salute vaikutti myös nauttivan maiseman vaihdoksesta. Josh ehdotti pientä irroittelua laukassa, johon tietysti suostuin. Nostin laukan ja nousin hieman ylös satulasta. Hiljaisuuden täytti hevosten kavioiden kopina, pärskähtely sekä ratsastajien hiljainen naurahtelu. Josh yritti päästä Roylla ohi, mutta Salute venytti askeliaan upeasti ja veti tällä kertaa pidemmän korren. Käännyimme polulle, joka johti takaisin tallille ja siirryimme raviin. Salute oli selvästi hengästynyt, mutta sen menohalut eivät olleet selvästi pienentyneet. Kun molemmat hevoset olivat vihdoin hieman rauhoittuneet, siirryimme käyntiin. Annoin Salutelle hieman pidempää ohjaa ja taputin oria kaulalle. Tallille päästyämme kiitin Joshuaa hyvästä maastoseurasta ja hyppäsin alas ratsuni selästä.

23.07.2020 - Päiväkirjamerkintä | Kirjoittajana Jesy (201 sanaa)

Kiipesin jakkaralta rauhallisesti seisovan hevosen selkään. Pyysin Saluten käyntiin ja kävelin ympäri suurta hiekkakenttää auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Ilma oli hyvin hiostava ja tunsin hikipisaroiden vierivän kasvojani pitkin ennen kun ehdin edes töihin. Tämän päivän suunnitelmissa oli rentoa ratsastelua, jotta lihakset pysyisivät vertyneinä.

Aloitin työskentelyn ja keräsin ohjat käsiini. Kiersin kenttää ympäri tehden pitkillä sivuilla vuorotellen avotaivutusta ja sulkutaivutusta. Salute oli tänään hyvällä päällä ja totteli apuja moitteitta. Kuumuus oli kuitenkin jo tehnyt tehtävänsä, sillä orin askeleista puuttui energisyys. Yritin herätellä Salutea ja samalla itseäni tekemällä nopeita siirtymisiä raviin. Tehtävä tuotti tulosta ja Salute alkoi nostelemaan jalkojaan hieman tehokkaammin. Hetken kuluttua siirryin kokonaan raviin, mutta jatkoin edelleen avo- ja sulkutaivutuksia. Kun Salute tuntui pehmeältä molempiin suuntiin, siirryin laukkaan. Laukka oli ravin ja käynnin tapaan aluksi todella tahmeaa. Nousin hieman ylös satulasta ja ratsastin isoa laukkaa ympäri kenttää muutaman kierroksen, jotta ori vertyisi ja heräisi kunnolla. Kikkani ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta ja päädyin ratsastamaan taas nopeita siirtymisiä käynnin, ravin ja laukan välillä. Salute astui hyvin takajalkojensa päälle, vaikka askeleet eivät olleetkaan orille tyypillisen lennokkaita.

Olimme molemmat läpimärkiä hiestä jo puolen tunnin jälkeen, joten päätin lopettaa työskentelyn lyhyeen. Kävelin selästä käsin kenttää ympäri, kunnes sekä oma että Saluten hengitys oli tasaantunut.

17.06.2016 - Kouluvalmennus | Valmentajana Mikael (202 sanaa)

Salute Käveli maneesissa kun sinne saavuin pitämään ratsukolle valmennusta. Juttelimme hetken Jesyn kanssa siitä miten he ovat tulleet toimeen hevosen kanssa ja mitä olisi toivottavaa tältä valmennukselta. Samalla katselin tarkalla silmällä hevosen liikkumista ja käytöstä, ori näytti olevan ihan hyvällä tuulella joten eiköhän tästä jotain hyötyä irti saataisiin.

Käskin ratsukon siirtyäkin suoraan raviin ja ruveta vaihtamaan tempoa 6 askelein välein. Ratsukko yllättyi tehtävästä, mutta se ei aiheuttanut vaivaa vaan tempo vaihtui alusta alkaen napakasti ja tarkasti, olin tyytyväinen ja innostunut. Seuraavaksi ratsukko sai siirtyä ympyrälle päätyyn ja tehtävänä ympyräleikkaa, missä katsastin radan ratsastusta, kulmia, taipumista ja myötäämistä. Tämä sujui hyvin, enkä joutunut korjaamaan mitään. Hetki laukkaa kevyesti kumpaankin suuntaan perus ympyrällä, kunnes pyysin ympyräleikkaan kauttaa vaihtamaan laukkaa, ori oli keskittynyt ja vastasi Jesyn apuihin todella näppärästi ja halukkaasti. Siirryttiin takasin perus uralle ja tehtäväksi oli lävistäjällä kolme vaihtoa peräkkäin, tehtävä ei tuottanut vaikeuksia. Vaikeutin tehtävää asteittain kunnes vaihtosarjaa tuli yhteensä 12 kappaletta, hevonen näytti jopa työskentelyn merkkejä ja olin tyytyväinen valmennuksen etenemiseen. Vaihtoja tehtiin tasaisiesti suuntiinsa ja käytin koko maneesia hyväksi antaen eri tehtäviä vaihtaa esimerkiksi lyhyillä ja pitkillä sivuilla sekä myös lävistäjällä ja halkaisijalla. Lopuksi vielä kokeilimme hiukan Piaffea ja suoritus oli mitä mainioin muutaman yrityksen jälkeen. Annoin rastukon siirtyä jäähdyttelemään.

Kilpailukalenteri

Päivämäärä

Järjestäjä

Jaos

Luokka

Tulos

07.08.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus NJ Hollanninpuoliveriset 3/9 irtoSERT

Vain sijoitukset merkitty, voitot kursivoitu. KRJ sijoituksia 40 joista voittoja 8. KRJ Cup sijoituksia 1.

Päivämäärä

Järjestäjä

Jaos

Luokka

Sijoitus

18.06.2015 Dressage Symmetry KRJ Intermediate II 2/27
19.06.2015 Dressage Symmetry KRJ Intermediate I 1/27
20.06.2015 Dressage Symmetry KRJ Intermediate I 3/29
22.06.2015 Dressage Symmetry KRJ Intermediate II 5/27
05.08.2015 Shadow KRJ Intermediate II 2/27
07.08.2015 Shadow KRJ Intermediate II 5/27
09.08.2015 Shadow KRJ Grand Prix 3/40
06.09.2015 Zodiac Stables KRJ Grand Prix 1/13
23.09.2015 Mörkövaara KRJ Intermediate II 5/29
25.09.2015 Mörkövaara KRJ Grand Prix 1/33
25.09.2015 Eycarya Warmbloods KRJ Grand Prix 5/30
28.09.2015 Eycarya Warmbloods KRJ Grand Prix 4/30
04.10.2015 Petäjävaara KRJ Grand Prix 1/40
06.10.2015 Petäjävaara KRJ Grand Prix 4/40
22.10.2015 Shadow KRJ Intermediate II 4/23
26.10.2015 Vihkilä KRJ Grand Prix 2/30
27.10.2015 Vihkilä KRJ Intermediate II 1/30
03.11.2015 Teufel Warmbloods KRJ Grand Prix 4/40
28.11.2015 Serellenders KRJ Grand Prix 3/30
02.12.2015 Serellenders KRJ Grand Prix 2/30
05.12.2015 Valenwood KRJ Grand Prix 2/30
05.12.2015 Serellenders KRJ Grand Prix 4/30
06.12.2015 Valenwood KRJ Grand Prix 4/30
06.12.2015 Valenwood KRJ Grand Prix 2/30
06.12.2015 Serellenders KRJ Grand Prix 5/30
29.02.2015 Fiktio KRJ Cup Grand Prix 16/255
12.02.1016 Viisikko KRJ Grand Prix 1/30
20.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 5/30
22.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 4/30
26.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 1/30
26.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 5/30
28.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 5/30
31.03.2016 Viisikko KRJ Grand Prix 5/30
12.05.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 2/39
14.05.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 1/39
15.05.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 3/39
16.05.2016 Zodiac Stables KRJ Grand Prix 1/17
20.05.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 2/39
13.06.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 4/25
16.06.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 2/27
20.06.2016 Metsovaara KRJ Grand Prix 5/25

Vain sijoitukset merkitty, voitot kursivoitu. Villejä sijoituksia 1 joista voittoja 1.

Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Sijoitus
05.07.2015 Koskimäki Näyttelyt Puoliveriset 1/15
© 2020 Virtuaalitalli / Virtuaalihevonen
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita